Vuoden 2026 Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin Boccia-kisat järjesttiin 11.4.2026 Kokkolassa, Hollihaan koulululla. Kisoisin osallistui 12 yleisensarjan ja 6 naistensarjan joukkuetta.
Kokkolan yhdistyksen puheenjohtaja Maija Rukajärvi-Saarela avasi kilpailut 8:30.
Heikki Haapala selvitti kilpailuohjelmaa ja menttelytapoja.
Susanna Forss ja Seppo Lamminen hoitivat tuloslaskennan. Joukko talkooväkeä oli tehnyt edellisena iltana kuusi loistavaa pelikenttää. Kisat saatiin vietyä läpi erinomaisissa olosuhteissa.
Palkintojen jaon suorittivat piirin puheenjohtaja Taina Alanko ja liikuntavastaava Riitta-Liisa Kankkonen.
Yhdistyksen emäntien Tarja Kallion ja Tuula Sarellin johdolla hoitui tarjoilu sujuvasti. Maukas lohikeitto oli tilattu Herkkuhetki Kentalalalta. Arpojen myyntiä hoitivat Riitta-Liisan Kankkonen ja Pirjo Pallaspuro. Kisoissa pelattiin 48 peliä – alkulohkot ja loppukipailut. Kisojen menestyjä olivat edellisien vuosien tapaan Vetelin ja Sievin joukkueet. Kokkolan joukkueet saavuttivat parhaat tulokset kautta aikojen. Naisten joukkue saavutti hopeamitallin. Pisteet ja piste-erokin oli sama kuin voittaneella Vetelillä, vain heitettyjen pisteiden määrä ratkaisi kultamitalin. Yleisen sarjan molemmat Kokkolan joukkueet karsiutuivat vain ”pikkupisteiden” piste-eroilla loppukipailusta. Voittoja ja tiukkoja pelejä joukueillamme oli mitallijoukkueita vastaan.
Kiitokset kaikille järjestelyihin ja kannattajoukkoihin osallituneille sekä pelaajille viihdyttävästä liikuntapapahtumasta. Liitteenä kuvia pelipaikalta ja pelitulokset.
Seppo Lamminen 13.4.2026
Nais- ja miesjoukkueiden parhaimmat!